"Hei mainiota!" kiljaisi Loret. "Vauxin luonnotarten! Kiitos, la Fontaine; teiltä sain kaksi loppusäettä selostukseeni:
"Ja nähtiin Vauxin luonnotarten parastaan panneen juhlaa varten."
"Kas sitä, — siinä ponnekkaat loppusoinnut", arvosteli Pélisson; "jos te rakentelisitte säkeenne siten, la Fontaine, niin kyllä kelpaisi!"
"Mutta niinhän tehnenkin, koska Loret juuri sanoi minulta saaneensa nuo kaksi kehuttavaa säettä."
"No, jos pystytte sellaiseen sommitteluun, niin sanokaapa, millä tavoin te aloittaisitte prologini?"
"Minä lausuisin esimerkiksi: Oi luonnotar … niin … Tähän asettaisin jonkun teonsanan toisen partisiipin akkusatiiviin ja jatkaisin: nähdä saamme."
"Mutta se teonsana, teonsana?" tiukkasi Pélisson.
" Ihailuun mahtavimman kuninkaamme ", jatkoi vain la Fontaine.
"Mutta teonsana, teonsana?" vaati Pélisson itsepintaisesti. "Se toisen partisiipin kaikkiratkaiseva akkusatiivi?"
"No, kah: tulleen.