"Armeliaisuutta, kyllä kai; sitä se on tuolle veitikalle, joka värjöttelee ikävissään, vaan ei minulle, joka huvittelen", murisi Baisemeaux äkämystyneenä.
"Onko se teille tappio? Viedäänkö teiltä tuottoisa vanki?"
"Mitä vielä! Kurja rotta, viiden frangin muonituksella!"
"Näyttäkäähän", pyysi herra d'Herblay, "jollei se ole arkaluontoista?"
"Ei suinkaan; lukekaa."
"Ulkopuolelle on merkitty kiireellinen. Huomasittehan sen?"
"On sekin! Kiireellinen! … ja mies on istunut täällä kymmenen vuotta! Nyt on muka kiire toimittaa hänet ulos, heti tänä iltana, kello kahdeksalta!"
Ja kohauttaen äärimmäisen halveksivasti olkapäitänsä Baisemeaux paiskasi määräyksen pöydälle ja ryhtyi jatkamaan ateriaansa.
"Kyllä niillä on metkunsa", sopotti hän suu täynnä ruokaa; "jonakuna kauniina päivänä pidättävät miehen, ruokkivat häntä kymmenen vuotta ja kirjoittelevat: 'Pitäkää sitä veitikkaa tarkoin silmällä!' tai: 'Pitäkää häntä lujalla!' Ja sitten kun on tottunut katselemaan vangittua vaarallisena henkilönä, kirjoittavat yhtäkkiä, ilman syytä, ilman mitään edelläkäypää ilmoitusta: 'Laskekaa menemään.' Ja vielä liittävät kirjeeseen: kiireellinen! Myöntänette, monseigneur, että tuommoinen ähmistyttää."
"Niin kylläkin! Se sapettaa", sanoi Aramis, "mutta määräys pannaan täytäntöön."