"Tuotakoon minulle se kuninkaan käsky", virkkoi Baisemeaux ojentautuen.
Ja hän lisäsi hiljaa: "Tiedättekö, mikä se on? Sanonpa sen teille; jotakin mielenkiintoista, jotakin tähän tapaan: 'Varokaa tulta ruutisäiliön läheisyydessä!' Tai: 'Pitäkää silmällä sitä tai sitä, hän on taitava karkuri!' Hohoi, jospa tietäisitte, monseigneur, kuinka monet kerrat minut ovat yhtäkkiä herättäneet makeimmasta, sikeimmästä unestani nuo ratsastavat lähetit, jotka rientävät täyttä neliä minulle sanomaan tai pikemminkin tuomaan minulle tämäntapaisen kirjelmän: 'Herra Baisemeaux, kuuluuko mitään uutta?' Näkee hyvin, että ne, jotka tuhlaavat aikaansa sellaisten määräysten kirjoittelemiseen, eivät ole koskaan Bastiljissa nukkuneet. Muutoin he tuntisivat paremmin muurien paksuuden, virkailijaini valppauden, kiertovahtieni lukuisuuden. Mutta minkäpä sille mahtaa, monseigneur! Heidän tehtävänsä on kirjoitella minulle kiusatakseen minua, kun olen rauhassa, häiritäkseen minua, kun olen onnellinen", lisäsi Baisemeaux, kumartaen Aramikselle. "Tehkööt he siis, mitä heille kuuluu."
"Ja tehkää te, mitä teille kuuluu", täydensi piispa hymyillen, mutta hänen kiinteä katseensa oli leppoisasta äänensävystä huolimatta käskevä.
François palasi. Baisemeaux otti hänen kädestään ministeristön lähettämän määräyksen. Hän mursi verkalleen kuoren ja luki yhtä vitkallisesti kirjeen. Aramis oli juovinaan ja tarkkasi isäntäänsä kirkkaan lasin lävitse. Luettuaan lausahti Baisemeaux:
"Enkö sitä teille juuri sanonut?"
"Mitä niin?" kysyi piispa.
"Vapautuskäsky. Oliko tämä nyt hyväkin syy meitä häiritä!"
"Hyvä uutinen sille, jota se koskee, sen toki myöntänette, paras kuvernööri."
"Ja kello kahdeksalta illalla!"
"Se on armeliaisuutta."