Gilbert hymyili.
"Kuulehan nyt, ethän pane pahaksesi, jos tarjoan sinulle apuani."
"Te apua minulle, hra Filip?"
"Aivan niin, minä. Häpeätkö sinä ottaa sitä minulta?"
Gilbert ei vastannut mitään.
"Ihmiset on luotu tähän maailmaan auttamaan toinen toistaan", jatkoi ritari Maison-Rouge. "Eivätkö he ole veljiä —"
Gilbert kohotti päätänsä ja katsoi älykkäillä silmillään nuoren upseerin jaloihin kasvoihin.
"Nämä sanat hämmästyttävät sinua?" kysyi Filip.
"Eivät, monsieur", sanoi Gilbert, "ne ovat filosofian sanoja; siinä vain kysymys, ettei minun ole ollut tapana kuulla niitä teidän säätyynne kuuluvien henkilöiden suusta".
"Sinä olet oikeassa, ja kuitenkin ovat ne meidän sukupolvemme puhetta. Itse dauphinin periaatteet ovat tällaisia. Kuule, älä ole ylpeä minua kohtaan", jatkoi Filip; "ja mitä nyt sinulle lainaan, sinä maksat sen myöhemmin takaisin. Kuka tietää, vaikka sinusta kerran tulisi minkälainen Colbert tai Vauban?" [Colbert oli kuuluisa valtiomies, 1619—1683; porvarillista syntyperää, kohosi rahaministeriksi, edisti suuresti kauppaa, maanviljelystä, tieteitä, taiteita y.m. Vauban oli mainio sotilasinsinööri, joka nousi asemaansa köyhästä pojasta. Suom.]