"Minä olin nuori kuin sinä, onneton kuin sinä, joskin omassa asemassani; siitä kai johtui, että ymmärsin sinua. Onnen päivä pilkahti minulle viimeinkin; anna minun auttaa itseäsi, sillaikaa kunnes onni hymyilee sinullekin vuorostaan."
"Kiitoksia, kiitoksia, monsieur."
"Mitä aiot tehdä? Sanopas. Sinä olet liian arka etsimään itsellesi paikkaa."
Gilbert pudisti halveksivasti hymyillen päätänsä.
"Minä ryhdyn opiskelemaan", vastasi hän.
"Mutta opiskeluun tarvitaan opettajia, ja saadakseen opettajia, täytyy maksaa heille rahaa."
"Minä ansaitsen jo rahaa, monsieur."
"Niinkö, ansaitset!" virkkoi Filip hymyillen; "ja paljonko ansaitset, sano?"
"Ansaitsen viisikolmatta souta päivässä ja voin ansaita kolmekymmentä, jopa neljäkymmentäkin."
"Mutta sehän riittää niin ja näin ruokaan."