"Sanokaa vieläkin, etteivät minkäänlaiset maalliset siteet yhdistä teitä häneen."
"Sen sanon yhä uudestaan."
"Että hänellä ei ole mitään oikeuksia, joilla hän voi vaatia teitä takaisin."
"Ei mitään!"
"Mutta kuinka te sitten olette tullut tänne?" jatkoi prinsessa. "Kertokaa, — sillä sitä minä en ymmärrä."
"Madame, minä käytin hyväkseni ankaraa rajuilmaa, joka yllätti meidät jonkun matkaa tänne päin muistaakseni Nancy-nimisestä kaupungista. Hän oli poistunut paikaltaan vierestäni; hän oli mennyt ajoneuvojen toiseen osastoon, erään vanhuksen puheille, joka siinä osastossa asui. Silloin minä hyppäsin hänen ratsunsa satulaan ja pakenin."
"Ja miksi te jäitte juuri Ranskaan, ettekä pyrkinyt takaisin Italiaan?"
"Minä ajattelin, etten voisi mennä takaisin Roomaan, koska siellä luultaisiin, että minä olin tuon miehen kanssarikollinen; siellä minä olisin ollut häväisty, vanhempani eivät olisi ottaneet minua vastaan."
— Sen tähden minä päätin paeta Pariisiin ja elää siellä piilosalla tai lähteä johonkin muuhun suureen kaupunkiin, jossa pääsisin kätköön kaikkien ihmisten silmiltä ja varsinkin hänen.
— Kun tulin Pariisiin, oli koko kaupunki järkyksissään siitä, että te olitte ruvennut nunnaksi karmeliittiluostariin, Madame. Kaikki kiittivät teidän hurskauttanne, teidän hyvyyttänne ja sääliänne kärsiviä kohtaan. Tämä tieto oli minulle valonsäde, Madame. Minut valtasi varma vakaumus, että te yksinänne olitte kyllin hyvä ottaaksenne minut turviinne ja kyllin mahtava voidaksenne puolustaa minua.