Nyt ei ollut enää epäilemistäkään. Edellisenä iltana oli Filip sanonut isälleen ja sisarelleen, että la Brie ja Nicole järjestivät kuntoon heidän asuntoaan. Tuo paviljonki oli siis mainittu asumus. Siinä Rue Coq-Héronin varrella olevassa talossa, johon matkalaiset olivat menneet sisään, oli siis puutarha Rue Plâtrièren puolella.
Gilbert oli niin rajusti ponnahtanut pois luukkunsa äärestä, että ellei Nicole, joka muuten oli melkoisen matkan päässäkin, olisi niin ajatuksettomasti vaan katsellut eteensä, mikä onkin aamuisin ylös noustessa suloista, olisi hän saattanut huomata filosofimme juuri hänen tempautuessaan takaisin luukkunsa luota.
Mutta Gilbert oli vetäytynyt nopeasti piiloon varsinkin siksi, että hän ei tahtonut Nicolen näkevän häntä täällä ylhäällä ullakkoluukussa; jos filosofimme olisi asunut ensimmäisessä kerroksessa ja jos hänen takaansa avonaisesta ikkunasta olisi näkynyt kalliit tapetit ja komeat huonekalut, niin ehkäpä Gilbert ei olisi arastellut näyttäytymästä. Mutta viidennen kerroksen ullakkohuone luokitti hänet liian halpaan kansanryhmään, joten hänestä oli sangen tärkeätä väistyä piiloon.
Ja muuten: onhan maailmassa aina eduksi nähdä näkymättä itse.
Ja sitäpaitsi: jos Andrée olisi saanut tietää, että hän asui siellä, eikö se olisi jo riittänyt saamaan häntä muuttamaan pois tai estämään häntä ainakin kävelemästä puutarhassa?
Niin, niin, Gilbertin ylpeys suurensi häntä taas hänen omissa silmissään! Mitä merkitsi Gilbert Andréelle, ja miksikä olisi Andrée astunut ainoatakaan askelta joko Gilbertiä lähetäkseen tai mennäkseen hänestä kauemmaksi? Eikö hän ollut sen kansanluokan naisia, jotka saattavat vaikka nousta kylpyammeesta lakeijan tai talonpojan läsnäollessa, koska he eivät pidä lakeijaa tai talonpoikaa ihmisenäkään?
Mutta Nicole ei kuulunut tuohon kansanluokkaan, ja niin ollen täytyi Gilbertin karttaa Nicolea.
Siinä varsinainen syy, jonka tähden Gilbert oli niin kiireesti vetäytynyt pois ikkunasta.
Mutta Gilbert ei saattanut suinkaan vetäytyä siitä pois pysyäkseen myöskin siitä loitolla. Hän menikin siis uudestaan hiljaa sen ääreen ja tohti pilkistellä ulos ikkunanpielen takaa.
Nyt oli paviljongin pohjakerroksessa avautunut myöskin toinen ikkuna, juuri ensiksi avautuneen alle. Ja siinä ikkunassa oli valkea olento: hän oli Andrée, aamuvaipassaan, haeskellen tohveliaan, joka oli pudonnut hänen pienestä jalastaan ja kadonnut tuolin alle.