"Haa, petturi!" huudahti Rousseau; "kyllä minä tiedän, mitä nuo tuollaiset salaisuudet ovat. Sinä olet joku Grimmin, joku Hollbachin kätyreitä. He ovat opettaneet sinut näyttelemään tällaista osaa, saadakseen petoksella minut sinua suosimaan; sinä olet hankkinut pääsyn luokseni ja petät minua nyt. Voi minua kolminkertaista hullua, tuhmaa luonnon rakastajaa, minä luulen auttavani vertaistani ja kuljetankin kotiini ja luokseni urkkijan".
"Urkkijan!" huudahti Gilbert aivan suunniltaan.
"Sano nyt, minä päivänä sinä minut myyt, Juudas?" kysyi Rousseau verhoutuen Teresian hameeseen, joka hänelle oli huomaamatta jäänyt käteen ja luullen olevansa suurenmoinen tuskassaan, vaikka hän, ikävä kyllä, olikin ainoastaan naurettava.
"Te häpäisette minua, monsieur!" vastasi Gilbert.
"Häpäisen sinua, sinä käärmeen sikiö!" huudahti Rousseau. "Sinua, jonka näen viittauksilla puhelevan vihamiesteni kanssa, ilmoittavan heille merkeillä, mistä tiedän mitä, — ehkä tulevan teokseni aiheen!"
"Monsieur, jos olisin tullut teidän luoksenne aikomuksella ilmaista teidän työnne salaisuuksia, niin olisin voinut paljoa paremmin kopioida teidän käsikirjoituksianne, jotka ovat pöydällänne, kuin ilmoitella millään merkeillä, mitä aihetta ne käsittelevät."
Tämä oli aivan totta, ja Rousseau huomasi lausuneensa jälleen tuollaisen mahdottomuuden, jollaisia häneltä pääsi silloin, kun hänen sairaloinen pelkonsa valtasi hänet suuttumukseen saakka.
"Monsieur", sanoi hän, "minä olen teidän tähtenne tuskissani, mutta kokemus on tehnyt minut ankaraksi! Minä olen viettänyt koko elämäni keskellä petoksia; minut ovat pettäneet kaikki, kieltäneet kaikki, kavaltaneet, myyneet kaikki, kiusanneet kaikki. Te tiedätte, että olen noita kuuluisia onnettomia, joita hallitukset karkoittavat yhteiskunnastaan pois. Sellaisissa oloissa on minulla oikeus olla epäluuloinen. Nyt näytätte te minusta epäiltävältä, ja teidän täytyy muuttaa minun kodistani pois".
Gilbert ei odottanut sellaista puheen päätöstä.
Hänet, hänet potkittaisiin pois!