Kardinaali seurasi häntä aivan hämmästyneenä ja mietteissään.
"Ystäväni", virkkoi hän pysähtyen salin ovelle, "tämä on varmaan erehdys, ja siinä tapauksessa en tahdo häiritä kreiviä. On mahdotonta, että hän odottaisi minua, sillä hän ei tiedä, että minä tulisin."
"Onhan monseigneur hänen ylhäisyytensä kardinaali, prinssi de Rohan, Strassburgin piispa?" kysyi Fritz.
"Olen kyllä, ystäväni."
"Siis on kreivi odottanut juuri teitä, monseigneur."
Fritz sytytti tulet vielä kahteen muuhun kynttelikköön, kumarsi ja poistui.
Kului viisi minuuttia, joiden ajan kardinaali katseli omituisen mielenliikutuksen vallassa salin erinomaisen hienoa huonekalustoa ja sen seinillä riippuvaa kahdeksaa eteväin taiteilijain maalaamaa taulua.
Ovi aukesi, ja kreivi de Fenix ilmestyi kynnykselle.
"Hyvää iltaa, monseigneur", virkkoi hän koruttomasti.
"Minulle väitettiin, että te olette odottanut minua?" huudahti kardinaali vastaamatta itse tervehdykseen; "väitettiin, että te odotitte minua tänä iltana? Sehän on mahdotonta."