"Pankaa kasvoillenne tämä amianttinaamio silmälaseineen, sillä muuten turmelisi kovin ankara tuli teidän näkönne."
" Peste! Sitä tosiaan varokaamme. Minä olen arka silmistäni, enkä antaisi niitä lupaamienne sadantuhannen écun hinnasta."
"Sen uskon kyllä, monseigneur, sillä teidän ylhäisyytenne silmät ovat kauniit ja hyvät."
Tämä kohteliaisuus ei suinkaan ollut miellyttämättä prinssiä, joka piti ruumiillisia ominaisuuksiaan suuressa arvossa.
"Vai niin", virkkoi hän asettaessaan naamiota kasvoilleen, "te siis sanotte, että me saamme nähdä kultaa?"
"Sitä toivon, monseigneur."
"Sadantuhannen écun arvosta?"
"Niin, monseigneur; ehkä tulee hiukan enemmän, sillä minä tein runsaanlaisen sekoituksen."
"Te olette tosiaan antelias noita", sanoi kardinaali, ja hänen sydämensä sykki ilosta.
"En niin antelias kuin teidän ylhäisyytenne suvaitessanne olla noin kohtelias. Nyt, monseigneur, olkaa hyvä ja väistykää hiukan syrjään, niin minä nostan pois kannen."