"Ei, ei", vastasi Balsamo nopeasti; "Ranskassa ei pidetä oppineista; älkää antako lausuntoja, monseigneur. Ah, jos minä lausuisin pelkästään teorioja enkä tekisi kultaa, silloin olisi asianlaita toinen."
"Mitä siis voin tehdä hyväksenne?" kysyi prinssi kohottaen hienoilla käsillään melkoisella vaivalla viisikymmennaulaista harkkoa.
Balsamo katsoi häneen terävästi ja purskahti kursailemattomaan nauruun.
"Mitä naurettavaa minun sanoissani oli?" kysyi kardinaali.
"Luulin, että teidän ylhäisyytenne tarjosi minulle palvelustaan."
"Niin, sen tein."
"Eiköhän paremmin olisi paikallaan, että minä tarjoaisin sitä teidän ylhäisyydellenne?"
Kardinaalin kasvot synkkenivät.
"Te saatatte minut kiitollisuuden velkaan, monsieur, ja sen riennänkin tunnustamaan", sanoi hän. "Mutta jos kiitollisuudenvelka, jossa olen teille, olisi raskaampi kuin arvioitsen sen olevan, en ottaisi ollenkaan teidän palvelustanne vastaan. Pariisissa on vielä, Jumalan kiitos, tarpeeksi koronkiskureita, saadakseni osaksi panttia vastaan ja osaksi nimelläni nuo satatuhatta écua, ja pelkästään piispansormukseni on neljänkymmenentuhannen livren arvoinen."
Ja kirkkoruhtinas ojensi kätensä, joka oli valkea kuin naisen ja jonka pikkusormessa säkenöi pienen pähkinän kokoinen timantti.