"Prinssi", virkkoi Balsamo kumartaen, "ette suinkaan saanut sitä käsitystä, että tarkoitukseni oli teitä loukata?"
Sitten lisäsi hän aivan kuin itsekseen puhuen:
"On merkillistä, että totuus tekee aina saman vaikutuksen kaikkiin, jotka voivat kutsua itseään prinsseiksi."
"Kuinka niin?"
"Niinpä juuri; teidän ylhäisyytenne tarjoaa minulle palvelustanne; ja minä tahdon kysyä teiltä itseltänne, monseigneur, mitä laatua se palvelus olisi, joka teidän ylhäisyydellänne olisi tilaisuus minulle tehdä?"
"Onhan ennen kaikkea vaikutukseni tarjolla hovissa."
"Monseigneur, monseigneur, tiedätte, että se vaikutus on alkanut melkoisesti horjua, ja toivoisin sitä melkein saman verran kuin herra de Choiseulin, joka luultavasti ei ole enää kuin kaksi viikkoa ministerinä. Vaikutuksesta puheen tullen: turvautukaamme paremminkin minun vaikutukseeni, prinssi. Kas tuossa on hyvää ja puhdasta kultaa! Aina, kun teidän ylhäisyytenne haluaa sitä lisää, suvainnette edellisenä päivänä tai vaikkapa vain samana aamuna ilmoittaa minulle asianne, niin minä hankin sitä teille niin paljon kuin haluatte. Ja kullallahan saa kaikkea, eikö niin, monseigneur?"
"Eipä juuri sentään", supisi kardinaali, joka nyt alistui suojatiksi eikä enää koettanutkaan asettua suojelijan asemaan.
"Ah, te olette oikeassa! Minä unohdin, että monseigneur haluaa muutakin kuin kultaa, jotakin paljon kalliimpaa kuin maailman kaikki aarteet", sanoi Balsamo. "Mutta se seikka ei kuulu tieteen piiriin, vaan noituuden. Sanokaa vain sana, monseigneur, ja alkemisti on valmis luovuttamaan paikkansa taikurille."
"Kiitos, monsieur, minä en tarvitse enää mitään, minä en toivo enää mitään", vastasi kardinaali suruisesti.