Balsamo meni lähemmäksi häntä.
"Monseigneur", sanoi hän, "nuori, tulinen, kaunis ja rikas prinssi, jonka nimi on Rohan, ei voi vastata noidalle noin".
"Ja minkätähden?"
"Sentähden, että noita lukee sydämen sopukoihin ja tietää aivan päinvastaista."
"Minä en toivo mitään, minä en tahdo mitään, monsieur", jatkoi kardinaali melkein pelästyen.
"Minä jälleen luulen teidän ylhäisyytenne toivomusten olevan sellaisia, että te ette tohdi tunnustaa niitä edes itsellennekään, koska ne ovat kuninkaallisia toivomuksia."
"Monsieur", sanoi kardinaali säpsähtäen, "minun luullakseni te vihjailette samaa, josta te puhuitte minulle kerran jo prinsessan luona".
"Kyllä, sen myönnän, monseigneur."
"Silloin erehdyitte, monsieur; ja erehdytte tälläkin kertaa."
"Unohdatteko, monseigneur, että minä näen, mitä teidän sydämessänne tällä hetkellä liikkuu yhtä selvästi kuin näin teidän vaunujenne ajavan ulos Saint-Denisin Karmeliittiluostarista ja sitten tulevan sisään tulliportista, kääntyen bulevardille ja jääden viidenkymmenen askeleen päähän asunnostani puitten alle?"