"Selittäkää siis tarkoituksenne ja sanokaa jotakin, minkä voin tosiaan tuntea sattuvaksi."
"Monseigneur, kaikki teidän sukunne prinssit ovat sydämessään kätkeneet aina korkealle pyrkivää ja uskalikkoa rakkautta; te ette ole suvustanne poikkeus."
"Minä en tiedä, mitä te tarkoitatte, kreivi", sammalteli prinssi.
"Päinvastoin, te tiedätte sen sangen hyvin. Ja minä olisin voinut koskettaa useampiinkin kieliin, jotka sielussanne värähtävät; mutta mitä se toimittaisi? Minä kosketin suoraan siihen, johon oli näpättävä, ja se kieli värisee lujasti, siitä olen vakuutettu."
Kardinaali kohotti päätänsä ja katsoi viimeisen epäluulon puuskassa tutkivasti Balsamon kirkkaihin ja tyyniin silmiin.
Balsamo hymyili sellaisella ylemmyydellä, että kardinaali loi katseensa maahan.
"Oh, olette oikeassa, monseigneur, älkää tarkastelko minua, sillä silloin minä näen vielä selvemmin, mitä teidän sydämessänne liikkuu; sillä teidän sydämenne on kuin kuvastin, jos nimittäin kuvastin voisi säilyttää heijastamiensa esineitten kuvat."
"Vaiti, kreivi de Fenix, vaiti", sanoi kardinaali masennettuna.
"Niin, te olette oikeassa, vaiti vielä; sillä vielä ei ole tullut aika näyttää sellaista rakkautta."
"Vielä, sanoitteko niin?"