"Tuopa veitikka on oikea Herkules", huomautti kardinaali.
"Kyllä, hän on melkoisen luja poika", vastasi Balsamo. "Mutta minun täytyykin ilmoittaa, että olen antanut hänen nauttia joka aamu siitä saakka kun otin hänet palvelukseeni kolme tippaa erästä eliksiriä, jonka oppinut ystäväni tohtori Althos on valmistanut. Vaikutukset alkavat jo tuntua, ja vuoden päästä voi hän toisella kädellään kantaa toista sataa naulaa."
"Kummallista! Käsittämätöntä!" supisi kardinaali. "Ah, minä en jaksa vastustaa kiusausta kertoa ihmisille tällaisesta."
"Tehkää se vain, monseigneur, tehkää se", sanoi Balsamo nauraen; "mutta älkää unohtako, että jos sellaisesta kerrotte, niin sitoudutte itse saapumaan paikalle sammuttamaan polttoroviotani, jos parlamentille sattuisi tulemaan halu paistaa minua Grève-torilla".
Saatettuaan ylhäistä vierastaan aina katuportille saakka hyvästeli Balsamo häntä kunnioittavasti.
"Mutta lakeijaanne ei näy?" kysyi kardinaali.
"Hän läksi viemään kultaa vaunuihinne, monseigneur."
"Hän siis tietää, missä ne ovat?"
"Neljännen puun alla oikealle bulevardille käännyttäessä. Sen minä sanoin hänelle saksaksi, monseigneur."
Kardinaali kohautti käsiään korkeutta kohti ja katosi pimeyteen.