"Miten tahdotte, prinssi."
Kardinaali otti pöydältä kynän ja kirjoitti suurella ja kovin vaikeasti luettavalla käsialalla sitoumuksen, jonka runsaat oikeinkirjoitusvirheet saisivat nykyaikaan jonkun kiertokoulunopettajan kauhistumaan.
"Onko tämä kelvollinen?" kysyi hän ja ojensi paperin Balsamolle.
"Erinomainen", vastasi kreivi ja pisti velkakirjan siihen vilkaisemattakaan taskuunsa.
"Te ette sitä luekaan, monsieur?"
"Olenhan saanut teidän ylhäisyytenne sanan, ja jonkun de Rohanin sana on paljoa varmempi kuin mikään sitoumus."
"Herra kreivi de Fenix", sanoi kardinaali puoleksi kumartaen, kumarrus, joka oli sangen merkittävä kohteliaisuus hänen säätyiseltään mieheltä, "te olette hieno mies, ja jos en voikaan tehdä teille mitään palvelusta, suvainnette minun kuitenkin lausua olevani onnellinen, että olen teille kiitollisuuden velassa."
Nyt kumarsi Balsamo vuorostaan ja veti sitten kellonnuoraa, jonka jälkeen Fritz astui sisään.
Kreivi sanoi hänelle pari sanaa saksankielellä.
Fritz kumartui maata kohti ja poistui huoneesta vieden noita neljää rohtimiin käärittyä kultaharkkoa, aivan kuin lapsi, joka tosin vaivalla, mutta ei silti kuitenkaan vielä horjahdellen tai raskaasti kantaa neljää oranssia.