"Minä vastaan", virkkoi Balsamo selvästi epäröiden, "että minulla on oma työni niinkuin teilläkin. Jatkakaamme kumpikin aikeitamme omalla vastuullamme. Minä en avusta teitä rikoksella."
"Rikoksella?"
"Niin. Entä minkälaisella rikoksella? Sellaisella, josta koko kansa kiroaisi teitä, rikoksella, josta teidät vedetään yhteen noista häpeällisistä hirsipuista, joita vastaan teidän tieteenne suojelee yhtä vähän ylempiä kuin halvempiakin."
Althotas löi kuivia käsiään marmoripöytään.
"Kuule sinä", sanoi hän, "älä ole tuollainen ihmisystävyyden pöllö, typerys pahinta lajia, mitä maailmasta löytyy. Kas niin tulepas tänne, niin puhutaan vähän laista, tuosta sinun raa'asta ja järjettömästä laistasi, jonka ovat kirjoittaneet yhtä tuhmat ihmiset kuin sinä itsekin, joita järjellisesti vuodatettu veripisara kauhistaa, mutta jotka näkevät mielikseen vuotavan kokonaiset virrat tuota elämännestettä, jos sitä vuodatetaan julkisilla paikoilla, kaupungin vallien juurilla ja kedoilla, joita sanotaan taistelutantereiksi. Puhutaan vähän tuosta sinun järjettömästä ja itsekkäästä laistasi, joka uhraa tulevan ihmisen nykyään elävän hyväksi ja joka on ottanut tunnuslauseekseen: — Elä tänä päivänä, kuole huomenna. — Puhukaamme tuosta laista, tahdotko?"
"Sanokaa, mitä teillä on sanottavaa, minä kuuntelen", vastasi Balsamo tullen yhä synkemmäksi.
"Onko sinulla lyijykynää tai mustekynää? Teemme tässä pienen laskun."
"Minä lasken ilman kyniä ja lyijykyniä. Sanokaa, mitä teillä on minulle sanottavaa; puhukaa."
"Kerropas vielä se suunnitelmasi. Ah, nyt sen muistan… Sinä kukistat ministeristön, sinä lakkautat parlamentteja, sinä asetat virkaan vääryyttä harjoittavia tuomareita, sinä saat aikaan valtion vararikon, sinä yllytät kapinaan, sytytät vallankumouksen, kukistat yksinvallan, sillit perustaa protektoraatin ja kukistat sitten protektoraatin. Vallankumous antaa sinulle vapauden; protektoraatti yhdenvertaisuuden. No, kun nyt ranskalaiset ovat vapaita ja yhdenvertaisia, on sinun työsi tehty. Eikö niin?"
"Kyllä; pidättekö sitä mahdottomana?"