"Tuntuu siltä kuin sinä neuvoisit minua, tuntuu siltä kuin sinä inttäisit minua vastaan ja koettaisit jääväillä minun lausuntojani"? sanoi Althotas ja pyöritteli kylmästi suuttuen harmaita silmiään valkeain kulmakarvainsa alla.
"En, mestari, mutta minä harkitsen asiaa, minä, joka elän joka päivä tämän maailman asiain kosketuksissa, jaan kohtaloita ihmisten kanssa, taistelen ruhtinaita vastaan, enkä istu niinkuin te suljettuna ahtaaseen nurkkaan, välinpitämättömänä kaikelle, mitä tapahtuu, kaikelle, mikä on kiellettyä tai sallittua, aina syvissä ajatuksissa oppineen ja tutkijan tavalla. Minä siis, kun tunnen vaikeudet, huomautan niistä, siinä kaikki."
"Ne vaikeudet sinä piankin voittaisit, jos tahtoisit."
"Sanokaa: jos uskoisin."
"Sinä et siis usko?"
"En", vastasi Balsamo.
"Sinä ärsytät, ärsytät minua", huudahti Althotas.
"En, minä epäilen."
"Hyvä, lausu siis epäilyksesi! Uskotko kuolemaan?"
"Minä uskon siihen, joka on. Ja kuolema on."