"No miten kallista? Suunnilleen?… Sanokaa vertauksen vuoksi jokin pikkuseikka."
"Kyllä. Se esimerkiksi, mikä maksaa maaseudulla soun, maksaa Pariisissa kolme."
"No niin", sanoi Gilbert; "jos oletetaan, että saan jostakin suojaa pääni päälle, levätäkseni siellä työni jälkeen, tarvitsen elantooni noin kuusi sou'ta päivässä".
"Hyvä, hyvä, ystäväni!" huudahti vanhus. "Tuollaisen pitäisi minun mielestäni ihmisen olla. Tulkaa kanssani Pariisiin, ja minä hankin teille jotakin itsenäistä työtä, jolla voitte elää."
"Oi, monsieur!" huudahti Gilbert ilon hurmauksessa.
Sitten hän kuitenkin lisäsi:
"Sillä ehdolla tietysti, että minä tosiaan saan tehdä työtä ja ettette minulle tarjoa vain almua?"
"Oi, en. Olkaa siitä huoletta, poikaparka, en ole tarpeeksi rikas jakaakseni almuja, enkä ainakaan niin mieletön, että niitä antaisin umpimähkään."
"No se on hyvä", vastasi Gilbert. Häntä ei tämä ihmisvihainen sutkaus suinkaan loukannut, vaan hän oli siitä päinvastoin hyvillään. "Tuollainen puhe on minusta mieleen. Minä myönnyn tarjoukseenne ja kiitän teitä siitä."
"On siis sovittu, että tulette kanssani Pariisiin?"