"On, monsieur, jos otatte."
"Tietysti otan, koska itse olen tarjoutunut ottamaan."
"Mihinkä minun on sitouduttava teitä kohtaan?"
"Ei muuhun kuin tekemään työtä. Ja sitäpaitsi te saatte määrätä työpaikkanne; saatte oikeuden olla nuori, oikeuden olla vapaa, niin, jopa oikeuden olla joutilaanakin… silloin, kun itse ansaitsette joutenolonne", vastasi vanhus väkisinkin hymyillen. Ja hän kohotti silmänsä taivasta kohti:
"Oi nuoruus, oi sen voima, oi vapaus!" lisäsi hän ja huokaisi.
Kun hän lausui nämä sanat, tuli hänen hienoihin ja puhtaisiin piirteisiinsä ihmeellisen runollinen surumielisyyden hohde.
Sitten nousi hän ylös nojaten sauvaansa.
"Ja nyt", sanoi hän iloisemmin, "nyt, kun teillä on ammatti, haluatteko, niin kootaan vielä toinen kotelollinen kasveja? Minulla on täällä mukanani harmaata paperia, johon ensimmäinen sato järjestellään. Mutta kuulkaas, eikö teillä ole yhä nälkä? Minulla on vielä leipää."
"Säästetään se iltapuoleksi, pyydän, monsieur…"
"Mutta syökää edes kirsikoita, niistä on meille vain haittaa."