"Minulleko puhutaan?" kysyi hän.
"Niin, herra touhio, herra tarpeellinen", vastasi Jeanne, "teiltä kysytään, mikä se henkilö on nimeltään, jota kuningas nykyään ajattelee".
Jean täytti ilmanpitävästi suunsa ja sai lausutuksi vain ponnistuksella seuraavat kolme sanaa:
"Neiti de Taverney."
"Neiti de Taverney!" huudahti Chon. "Oh, Jumala armahtakoon meitä!"
"Hän tiesi sen, senkin hirviö!" huusi kreivitär ja heittäytyi nojatuolinsa selustaa vastaan ja kohotti kätensä taivasta kohti. "Hän tiesi sen, ja hän vaan syö!"
"Oh, mokomaa!" äännähti Chon ja luopui selvästikin veljestään, mennäkseen kälynsä puolelle.
"En tosiaan tiedä", huudahti kreivitär, "mikä minua estää, etten revi hänen päästään noita rumia silmiä, jotka ovat vielä pöhöiset unesta, tuolla laiskurilla! Hän on nyt vasta noussut ylös, kuule, Chon, nyt vasta noussut ylös!"
"Kreivitär erehtyy", vastasi Jean; "minä en ole maannutkaan".
"Mitä sinä sitten olet tehnyt, vätys?"