Jean ei ollut erehtynyt; melkein sen huoneiston ikkunan alla oli tuo kuskin mainitsema paviljonki.
Ja pian ei ollut enää epäilemistäkään: muuan nuori tyttö tuli ja istuutui paviljongin ikkunan ääreen kirjo-ompelus kädessään. Hän oli Andrée.
KAHDESKYMMENESYHDES LUKU
Uusi huoneisto
Chon ehti tarkastella nuorta tyttöä tuskin hetkeäkään, ennenkuin varakreivi Jean ilmestyi tämän luullun leskirouvan ovelle, juostuaan ylös portaita neljä askelta kerrallaan, aivan kuin jonkun prokuraattorin kirjuri.
"No, mitä arvelet?" kysyi hän.
"Sinäkö, Jean? Minä oikein pelästyin sinua."
"Niin, mitä arvelet nyt?"
"Minä arvelen, että täältä minun on sangen hyvä nähdä kaikki, mutta onnettomuudeksi täältä ei voi kaikkea kuulla."
"Oh, sinä vaadit, ma foi, liikoja! Mutta muistaessani, toinen uutinen."