"Me pistämme hänet putkaan", lisäsi Sylvia; "mutta tällä kertaa täytyy valita varmempi paikka".
"Ja mademoiselle Sylvia kantaa hänelle tuohon varmaan paikkaan vettä ja leipää, vai mitä?" kysyi varakreivi.
"Älä ilveile, veljeni", virkkoi Chon. "Se poika näki kyytihevostapahtuman. Jos hänellä olisi aihe tahtoa sinulle pahaa, olisi meillä täysi syy häntä pelätä."
"Noustessani tänne ylös", jatkoi Jean, "minä päätinkin lähteä herra de Sartinesin puheille ja kertoa hänelle, mitä olin löytänyt. Herra de Sartines vastaa minulle, että mies, joka paljaspäin, sukat pohkeissa ja kengät auki liottaa leipäänsä suihkulähteellä, asustelee varmaankin lähellä paikkaa, josta hänet tällaisessa asussa löydettiin. Ja silloin hän varmaan ottaa tehtäväkseen hankkia meille selon."
"Mitä hän mahtaa täällä tehdä ilman rahaa?"
"Hän juoksee kai ihmisten asioilla."
"Hänkö! Sellainen metsäläis-filosofi? Se on mahdotonta!"
"Hän on siis kai tavannut jonkun vanhan ja jumalaapelkääväisen tätinsä, joka antaa hänelle kuivia, sylirakkinsa hylkäämiä leivänkuoria", arveli Sylvia.
"Olkoon se asia nyt: pane liinavaatteet tuohon vanhaan kaappiin, Sylvia, ja me menemme tähystyspaikkaan, veljeni."
Ja he asettuivatkin hyvin varovasti ikkunan ääreen.