"Ahaa, sire, nyt minä alan ymmärtää!"
"No, se nyt on edes hyvä. Minä siis jatkan. Kardinaali tutkiskeli siis, oliko minulla taipumuksia patriarkaattiin. Minun lahjani siihen suuntaan olivat suorastaan olemattomat, ja minä olin sillä alalla niin viaton, että oli syy pelätä Ranskan kruunun siirtyvän naispuoliselle sukuhaaralle. Kardinaali neuvotteli onneksi tästä herra de Richelieun kanssa; se oli ylen arkaluontoinen asia, mutta herra de Richelieu oli suuri mestari sellaisissa. Hän keksi erinomaisen keinon. Siihen aikaan eli joku neiti Lemaure tai Lemoure, en muista hänen nimeään tarkkaan, joka maalasi erittäin kauniita tauluja; häneltä tilattiin kokonainen sarja tauluja, ymmärrätte kai minua?"
"En, sire."
"Kuinka minä sitten sen ilmaisisin…? Maalaistauluja."
"Teniersin taulujen tyyliin, sire?"
"Ei, etevämpiä; alkeellisimpia."
"Alkeellisimpia?"
"Luonnollisia… Nyt luulen viimeinkin löytäneeni oikean sanan; nyt kai minua ymmärrätte?"
"Kuinka!" huudahti herra de la Vauguyon punastuen, "tahdottiinko teidän majesteetillenne näyttää…?"
"Kuka on sanonut näyttämisestä mitään, hyvä herttua?"