Noin kello puoli yhdeksän aikaan alkoivat kaikkien tähän saakka hajallaan kierrelleet katseet kääntyä samaan suuntaan ja kohdistua ilotulitustelineihin. Nyt rupesivat myöskin kyynärvarret alinomaisilla liikkeillä puolustamaan aivan tosissaan omistusoikeutta paikkoihin yhä lisääntyviä anastajia vastaan.

Tämä Ludvig XV:n torilla poltettava ilotulitus, jonka oli valmistanut Ruggieri, oli aiottu alunpitäin kilpailemaan insinööri Torren Versaillesissa polttaman ilotulituksen kanssa, mutta tuon kilpailun oli kaksi päivää sitten tullut rajuilma tehnyt liiankin helpoksi. Pariisissa tiedettiin, että Versailles oli saanut melkoisen vähän nauttia kuninkaallisesta anteliaisuudesta, joka oli suonut viidenkymmenen tuhannen livren suuruisen määrärahan hääjuhlien ilotulituksia varten, ja että sade oli siellä sammuttanut jo ensimmäiset raketit. Ja kun lisäksi toukokuun 30 päivän ilta oli kaunis, niin iloitsivat pariisilaiset jo varmasta voitosta, jonka he tiesivät saavansa naapureistaan Versaillesin asukkaista.

Muuten odotti Pariisi paljoa enemmän Ruggierin vanhastaan tunnetulta taidolta kuin Torren vastasaavutetulta maineelta.

Sitäpaitsi lupasi Ruggierin suunnitelma, joka oli vähemmän oikullinen ja vähemmän epämääräinen kuin kilpailijan, katselijoille aivan ensilaatuisia näytteitä ilotulitus-taiteen alalta. Vertauskuvallisuus aikakauden valtiatar, yhdistyi siinä rakennustaiteen maukkaimpaan tyyliin. Telineet kuvasivat Hymenin vanhaa temppeliä, joka ranskalaisten maassa kilpailee nuoruudessa Kunnian temppelin kanssa. Sen räystäitä kannatti jättiläismäinen pilaririvi ja sitä ympäröi kaide, jonka kulmissa delfiinit odottivat kita auki ainoastaan merkkiä, sylkeäkseen ilmoille tulivirtojaan. Delfiinejä vastapäätä ylenivät uurniinsa päällä majesteettisina ja pöyhkeinä Loire-, Rhône- ja Rhein-virtojen vertauskuvat; viimemainittua virtaahan me itsepäisesti sanomme ranskalaiseksi vastoin koko maailman tahtoa ja ehkäpä vastoin sen omaakin, jos meidän on uskottava ystäviemme saksalaisten lauluja. Kaikki nuo neljä virtaa olivat valmiina vuodattamaan veden asemasta sinisiä, valkeita, vihreitä ja punaisia tuliaan heti, kun temppelipylvästö syttyisi loimuamaan.

Samalla hetkellä aiottiin sytyttää vielä muitakin ilotulituslaitteita, ja ne esittivät Hymenin palatsin pengermille asetettuja valtavia kukkamaljakkoja.

Sitäpaitsi kohosi tuolla paikalla, jonka oli kannettava näin monenlaisia laitoksia, myöskin kimaltava pyramiidi ja sen päällä maapallo; tuo pallo syttyisi kumeasti rätisten ja viimein purkaisi ukkosen tavalla suureen joukkoon monivärisiä keinotekoisia tulia, jotka olivat ympäri hyrrääväin pyöräin muotoisia.

Mitä jälleen kukkakimppuun tulee, tuohon niin viralliseen ja välttämättömään ilotulituksen osaan, että pariisilainen arvostelee aina ilotulitusta vasta kukkakimpun mukaan, oli Ruggieri eroittanut sen täydellisesti muista laitteista. Se oli asetettu joen rantamalle, kuvapatsaan alapuolelle, bastioniin, joka oli sullottu täyteen varalaitteita, sillä tavoin, että kukkakimpun alle rakennettu ylennys, joka oli sen jalkana ja oli kolme, neljä syltä korkea, vielä osaltaan lisäisi näyn komeutta.

Tällaiset yksityiskohdat tuottivat nyt Pariisille ajattelun aihetta. Kahden viikon ajan olivat pariisilaiset suuresti ihaillen nähneet Ruggierin ja hänen apulaistensa hiiviskelevän telineittensä synkässä valossa ja seisahtuvan kummallisin elein kiinnittämään paikalleen sytyttimiään ja järjestämään tulilankojaan.

Nyt tuli hetki, jolloin lyhdyt kannettiin telineitten pohjapengermälle. Se ilmaisi, että sytyttämiseen ryhdyttäisiin pian, ja teki kansajoukkoon niin vilkkaan vaikutuksen, että muutamat rivit kaikkein pelottomimpiakin väistyivät takaisin. Ja se siirtyminen sai jälleen aikaan sen, että koko valtava ihmisaallokko heilui hetkisen laidasta laitaan.

Vaunuja tuli tulemistaan, ja ne alkoivat jo tehdä torin ahtaaksi.