Ankaria myrskyjä seuraa aina tyyni, hirveä, mutta kuitenkin virvoittava tyyni.
Kello oli noin kaksi aamulla. Suuret, valkeat pilvet kiitivät yli Pariisin, ja kalpeassa kuutamossa kuvastuivat terävin piirtein maaperän epätasaisuudet tuolla onnettomuuden kentällä, jonka kuoppiin pakeneva ihmisvyöry oli syöksynyt ja tuhoutunut.
Kuun valossa, joka välistä peittyi suurten pilvenhuippujen taakse, näkyi siellä täällä ojain reunoilla ja syvennyksissä ihmisruumiita vaatteet sekaisin, jäykistynein jäsenin, mustansinertävin kasvoin, kauhun ilmein taikka rukoukseen ojentunein käsin.
Keskeltä toria nousi ilotulitus-telineitten raunioilta keltainen ja käryävä savu ja teki sekin osaltaan Ludvig XV:n torin nyt tappotantereen näköiseksi.
Verisellä ja aukealla kentällä puikkelehti hiljaisia ja nopeasti liikkuvia haamuja, jotka pysähtyivät, vilkuivat ympärilleen ja kumartuivat maata kohti: he olivat ruumiinryöstäjiä, jotka saalinhimo oli houkutellut kuin korpit sinne; kun he eivät olleet voineet varastaa eläviltä, tulivat he nyt rosvoamaan kuolleilta; mutta useinkin he näkivät harmikseen kanssaveljiensä ehtineen jo ennen heitä.
Kun he huomasivat pistinmiesten viimeinkin saapuvan ja uhkaavan itseään, niin he pakenivat pelästyneinä ja tyytymättöminä tiehensä.
Mutta noiden pitkien ruumisjonojen välissä eivät varkaat ja yövartijat olleet ainoita liikkujoita. Siellä kulki myöskin lyhty kädessä henkilöitä, joita joku olisi ensi näkemältä saattanut pitää uteliaina katsojina.
Mutta sangen surkuteltavia katselijoita he olivat; sillä he olivat huolestuneita ystäviä ja sukulaisia, jotka olivat turhaan odottaneet veljiään, ystäviään ja rakastajattariaan kotiin ja olivat nyt rientäneet paikalle kaupungin kaukaisimmistakin kortteleista, sillä kamala uutinen oli jo tuhoisan rajutuulen voimalla levinnyt yli Pariisin ja muuttanut huolestuneiden tuskan etsimiseksi.
Tämä näytelmä oli ehkä vielä julmempi katsella kuin itse onnettomuustapaus.
Kaikki mahdolliset ilmeet näki noilla kalpeilla kasvoilla, kaikki, sen etsijän tuskasta, joka oli hellästi rakastetun ruumiin löytänyt, niiden onnetonten kamalaan epäilykseen saakka, jotka eivät löytäneet mitään, vaan katselivat nyt tutkivin silmin virtaa, joka juoksi yksitoikkoisesti kohisten torin ohitse. Kerrottiin näet, että paljon ruumiita oli jo heitetty alas virtaan, kaupungin hallituksen käskystä, joka oli järjestänyt tulituksen huonosti ja tahtoi nyt salata varomattomuutensa uhrien kauhistavaa määrää.