"Onko sisko täällä?" kysyi hän jo pitkän matkan päästä, nähdessään asumuksen portilla seisovan henkilöryhmän.
"Voi hyvä Jumala", änkytti parooni kalpeana ja hoippuen. "Andrée! Andrée!" huusi nuori mies joutuen yhä lähemmäksi; "missä on Andrée?"
"Me emme ole häntä nähneet; hän ei ole täällä, monsieur Filip. Voi hyvä Jumala, minun kiltti neiti-parkani!" huudahteli Nicole ja puhkesi itkuun.
"Ja sinä tulet takaisin?" sanoi parooni Filipille suuttuen, sitäkin epäoikeutetummin, koska me olemme jo paljastaneet lukijalle hänen oman ajatuksenjuoksunsa salaisuudet.
Filip ei vastannut, vaan tuli isänsä luokse ja näytti verta vuotavat kasvonsa ja taittuneen kätensä, joka riippui kuin leikattu oksa hänen sivullaan.
"Oi, Andrée, minun Andrée-raukkani!" huokasi ukko.
Sitten vaipui hän istumaan kivipenkille portin viereen.
"Minä löydän hänet joko kuolleena taikka elävänä!" huusi Filip synkän päättäväisesti.
Ja kuumeisella kiihkolla riensi hän jälleen pois.
Juostessaan pisti hän vasemman kätensä oikealla takkinsa nappien väliin. Se hyödytön käsi olisi ollut hänelle vain haitaksi hänen aikoessaan nyt jälleen tunkeutua tungokseen, ja jos hänellä tällä hetkellä olisi ollut kirves saatavissa, olisi hän hakannut tuon joutavan kätensä poikki.