"Taivaan Jumala", supisi Filip, "olisitko Sinä antanut meille hänet takaisin ainoastaan puoliksi, olisiko hän tullut heikkopäiseksi?"
Andrée näytti ymmärtävän nämä sanat, sillä hän pudisti päätänsä. Ja kuitenkin oli hän vielä vaiti, ikäänkuin jonkun oudon haltiotilan vallassa.
Hän seisoi jäykästi pystyssä ja käsi koholla sinne päin, jonne Balsamo oli kadonnut.
"Kas niin, riittää jo tämä tällainen", sanoi parooni. "Filip, auta sisartasi sisään."
Nuori mies tuki Andréeta terveellä käsivarrellaan. Neiti nojasi toista olkapäätään Nicolea vastaan ja käveli sisään, horjuen ja kuten unissakulkija, ja tuli huoneeseensa paviljonkiin.
Silloin vasta hän sai puhelahjansa.
"Filip!… Isäni!" virkkoi hän.
"Hän tuntee, tuntee meidät!" huudahti Filip.
"Kyllähän toki teidät tunnen; mutta mitä on tapahtunut?"
Ja Andréen silmät menivät jälleen umpeen, mutta tällä kertaa ei hän pyörtynyt, vaan vaipui rauhalliseen, hiljaiseen uneen.