"Nyt voit asettaa poika-raukan oikeaan vuoteeseen", sanoi hän Teresialle.
"Minnekä sitten?"
"Tänne, minun sänkyyni."
Gilbert kuuli tämän; hänen suunnaton voimattomuutensa esti häntä heti vastaamasta, mutta hän ponnisti rajusti tahtoaan, avasi silmänsä ja sai vaivalla kuiskatuksi:
"Ei, ei; sinne ylös!"
"Tahdotteko täältä omaan kamariinne?"
"Tahdon, jos suinkin sallitte."
Hän ilmaisi tämän toivomuksensa paremmin silmillään kuin suullaan, ja sen toi hänen huulilleen eräs muisto, joka oli itse kärsimystäkin väkevämpi ja joka näytti olevan sitkeähenkisempi hänen aivojensa ajatuskykyäkin.
Rousseau oli liiallisuuteen saakka herkkätunteinen mies ja ymmärsi varmaankin Gilbertin tarkoituksen, sillä hän vastasi:
"Hyvä on, lapseni, me viemme teidät sinne ylös. Hän ei tahdo meitä häiritä", lisäsi hän Teresialle, joka hartaasti kannatti Gilbertin ehdotusta.