"Kyllä, kyllä, sano, mitä sinulla on asiaa?"
Teresia astui sisään.
"Tuolla alhaalla on herra de Jussieu; kun hän oli kuullut, että sinut oli nähty viime yönä siellä torilla, tuli hän tiedustamaan, olitko sinä haavoittunut."
"Tuo kunnon Jussieu!" sanoi Rousseau. "Erinomainen ihminen, niinkuin kaikki, jotka oman halunsa tai välttämättömyyden johtamina lähenevät luontoa, kaiken hyvän alkulähdettä! Olkaa hiljaa, älkää liikkuko, Gilbert, minä tulen kohta takaisin."
"Kiitos", virkkoi nuorukainen.
Rousseau poistui.
Mutta tuskin oli hän lähtenyt, kun Gilbert nousi ylös, miten vain vielä jaksoi, ja laahautui ikkunaluukun luo, josta hän saattoi nähdä Andréen ikkunaan.
Nuorukainen oli aivan voimaton ja melkeinpä pystymätön vielä edes ajattelemaan, joten hänen oli sangen tuskallista päästä ylös tuolille, saada auki ikkunaluukku ja sitten nojautua katon kannattimeen — Gilbertin onnistui kuitenkin tehdä tämä kaikki; mutta tuskin hän oli asettunut paikalleen, niin hänen silmissään pimeni, käsi vapisi, veri syöksyi hänen huulilleen ja hän kaatui raskaasti permannolle.
Samassa aukeni ullakkokamarin ovi ja Jean-Jacques astui sisään mukanaan herra de Jussieu, jolle hän oli ylenpalttisen kohtelias.
"Varokaahan, oppinut ystäväni, kumartukaa nyt hiukan alas, tässä on askelma", sanoi Rousseau; " dame, emme nyt tule mihinkään palatsin saliin".