Se kaikkein pyhin oli Gilbertin harkinnan mukaan suuri huone alakerrassa. Sen edessä oli etuhuone, ja se oli jaettu ikkunalla varustetulla väliseinällä kahteen osaan, joista ensimmäisessä oli Nicolen sänky, mikäli Gilbert saattoi päättää.
— Oi, — ajatteli mieletön nuorukainen silmittömän mustasukkaisuutensa vallassa, — autuaita nuo olennot, jotka tuolla puutarhassa kulkevat, tuolla, jonne saatan nähdä ikkunastani ja portailta! Autuaat nuo välinpitämättömät, jotka saavat tallata noiden ruohikkojen välistä santaa! Sinne voin tosiaan öisin kuulla neiti Andréen huokaukset ja valitukset.
Toivomuksesta toimeenpanoon on pitkä matka, mutta olennot, joilla on vilkas mielikuvitus, saavat kaiken itselleen läheiseksi: heillä on siihen oma hyvä keinonsa. Mahdottomassa näkevät he mahdollisen, he osaavat rakentaa sillat virtain poikki ja pystyttää portaat vuorten yli.
Ensimmäisinä päivinä ei Gilbert vielä tehnyt mitään muuta kuin toivoi.
Sitten hän ajatteli, että nuo hänen kadehtimansa autuaat olivat ainoastaan tavallisia kuolevaisia ja että he kulkivat jaloilla kuin hänkin tallatessaan puutarhan hietikkoa ja avasivat käsillään paviljongin ovia. Tästä johtui hän kuvittelemaan, miten autuaalta tuntuisi pujahtaa salaa tuohon kiellettyyn taloon ja pistää korvansa säleuutimien viereen, joiden takaa äänet kuuluivat sisältä.
Gilbertille oli toivominen liian vähäpätöistä, toteuttaminen seurasi sitä välittömästi.
Sitäpaitsi palasivat hänen voimansa nopeasti. Nuoruus on runsas ja antelias elonlähde. Kolmen päivän päästä tunsi hän sievoisen kuumeen avustuksella olevansa yhtä hyvissä voimissa kuin kuunaan ennen.
Hän laski, että koska Rousseau oli sulkenut hänet lukon taakse, niin oli nyt eräs kaikkein pahimmista vaikeuksista voitettu, nimittäin koettaa päästä portista sisään neiti de Taverneyn luo.
Portti oli näet Rue Coq-Heronille päin; Gilbert oli vankina Rue Plâtrièren puolella, eikä voinut päästä millekään kadulle; siis hänen ei tarvinnut yrittääkään avata mainittua porttia.
Kulkutieksi jäi ikkuna.