— Ah, minulla ei ole voimia enkä ole tarpeeksi notkea!
— Mutta onhan vielä apunani seinäsäleikkö…
— Niin, mutta se lahoine puuristikkoineen menee rikki; silloin, minä kuukerrun alas, en saadakseni jalon ja runollisen kuoleman, vaan valkeana rappauksesta, vaatteet rikki, nolattuna ja kaikesta päättäen selvänä omenavarkaana. Sitä on ilkeä ajatella! Parooni de Taverney annattaa minulle porttivahdilla selkään tai kiskottaa la Briellä minua korvista.
— Ei, mutta minulla on täällä kymmenkunnan pätkää purjenuoraa, jotka tekevät yhteen punottuina köyden aivan monsieur Rousseaun määritelmän mukaisesti: oljenkorsista lyhde syntyy.
— Minä lainaan yhdeksi yöksi rouva Teresian purjenuorat, sidon niihin solmuja, ja kun pääsen kaivattuun ensimmäisen kerroksen ikkunaan, sidon köyteni pikku-parvekkeen reunaan taikka ikkunan välipuuhun ja solun alas puutarhaan.
Ja Gilbert tunsi itsensä voimakkaaksi ja päättäväksi, kun hän nyt oli tarkastanut kourun, ottanut purjenuoran kappaleet mitattavikseen ja arvioinut korkeuden silmämäärältä.
Hän punoi purjenuoran pätkät lujaksi köydeksi ja koetteli sen vahvuutta, sitoen sen katon kannattimiin ja riippuen siitä käsillään. Ja hän päätti nyt tehdä öisen matkansa ja oli tyytyväinen, kun hän sitä valmistellessaan sylki verta ainoastaan yhden kerran.
Saadakseen paremmin herra Jacquesin ja rouva Teresian petetyksi oli hän olevinaan hyvin sairas ja makasi vuoteessaan kello kahteen saakka, hetkeen, jolloin Rousseau läksi, päivällisen päälle kävelemään. Tuolta kävelyltään ei hän tullut takaisin ennenkuin illalla. Gilbert julisti haluavansa nukkua yhtämittaa seuraavaan aamuun.
Rousseau vastasi olevansa iloissaan, kun näki Gilbertin niin rauhallisessa tilassa, sillä hän aikoi sinä päivänä syödä illallista kaupungilla.
Nämä tiedot toisilleen ilmoitettuaan Rousseau ja Gilbert erosivat.