Nicole katseli tarkoin ensin kaikkiin ikkunoihin ja varsinkin paviljonkirakennuksessa oleviin ja tuli sitten esiin puolihämärästään ja kiiruhti ulos puutarhasta aivan kuin aikoen seinäsäleikön luo, jonne oli ripustettu pitsejä auringonpaisteessa kuivamaan.
Kivi oli pudonnut juuri tuon säleikön ohitse vievälle käytävälle, kivi, jota Gilbert ei jättänyt tähystämättä enempää kuin Nicolekaan. Gilbert näki, että Nicole potkaisi tuota merkkiesineeksi tullutta kiveä edessään vierimään, ja potkaisi sitä vielä uudestaan, ja jatkoi tätä menettelyään niin kauan, kunnes hän sai sen kukkalavan viereen, joka oli säleikön juurella.
Siellä kohotti Nicole kätensä alas ottaakseen nuoralta alas pitsejä, pudotti yhden pitsin maahan ja nosti sen sitten hitaasti ylös, mutta otti nostaessaan kivenkin käteensä.
Vielä ei Gilbert ymmärtänyt mitään; mutta kun hän näki Nicolen rupeavan kuorimaan kiveä, aivan kuin herkkusuu kuorii hedelmää, ja ottavan sen ympäriltä pois paperikääreen, silloin ymmärsi hän hyvin, mikä tämän meteorikiven arvo oikeastaan oli.
Tuo paperi, jonka Nicole oli juuri löytänyt kiven ympäriltä, ei ollutkaan enempää eikä vähempää kuin pieni kirje.
Ovela tyttö aukaisi sen pian, ahmaisi sen sisällön ja piiloitti kirjeen taskuunsa, ja nyt hänen ei tarvinnut enää tarkastaa pitsejään, sillä pitsit olivat kuivat.
Gilbert pudisti sillä välin päätänsä ja vakuutti itsekseen kuin ainakin itsekkäät ja naisia halveksivat miehet, että Nicolen luonne oli tosiaan paheellisuuteen taipuva ja että hän, Gilbert, oli menetellyt sangen siveellisesti ja järkevästi, kun oli rikkonut jyrkästi ja uljaasti välinsä moisen tytön kanssa, joka otti vastaan muurin yli nakeltuja kirjeitä.
Mutta näin ajatellessaan joutui Gilbert, joka äsken oli niin kauniisti ja järkevästi ajatellut syitten ja seurausten suhteita, tuomitsemaan seurausta, johon ehkä juuri hän itse oli syynä.
Nicole meni sisään ja tuli pian jälleen ulos, pitäen kättään taskussaan.
Taskustaan veti hän avaimen; Gilbert näki sen välkähtävän hetkisen kuin salaman hänen sormiensa välissä, jonka jälkeen nuori tyttö pisti nopeasti avaimen pienen puutarhaportin alle. Se portti oli puutarhurin erikoinen sisäänpääsyaukko, ja se oli muurin toisessa kulmassa kadun puolella, samalla, jolla suuri, tavallisesti käytetty porttikin.