"Ja sinä kai sanoit tytölle, miksi sinä häntä sillä tavoin kuulustelit?" kysyi Andrée, muistaen, minkälaisiin selvittelyihin hän oli joutunut kamarineitsyensä kanssa Taverneyssä samaisesta Gilbertistä.
"Oh, en. Mutta tuo kangaskappale oli tosiaan nuorukaisen kädessä: kuinka voit sen selittää?"
"Hyvänen aika, mikään ei ole helpompaa", vastasi Andrée niin tyynenä, että hän oli aivan kuvaamaton vastakohta Gilbertille, jonka sydän sykki nyt kauhistavasti "Jos hän oli lähelläni sillä hetkellä, jolloin minä tunsin tuon miehen katseen niin sanoakseni kohottavan itseäni, takertui hän luultavasti kiinni minuun, turvautuakseen samalla kertaa kuin minäkin apuun, jonka minä sain, aivan kuin hukkuva tarttuu uijan vyöhön."
— Oh, millä lailla hän tulkitsee minun uhrautuvaisuuttani! ajatteli Gilbert synkkänä ja halveksien tätä nuoren tytön arvelua. — Kuinka nuo ylimykset arvostelevatkaan meitä kansaa! Oi, herra Rousseau on tosiaan oikeassa: me olemme parempia kuin he; meidän sydämemme on puhtaampi ja kätemme vahvemmat kuin heidän.
Mutta juuri kun hän liikahti asettuakseen jälleen kuuntelemaan Andréen ja hänen veljensä puhetta, jonka johtolangat hän oli kadottanut näin itsekseen tuumiskellessaan, kuuli hän takanansa kolinaa.
"Jumaliste", supisi hän, "joku on etuhuoneessa".
Ja kun Gilbert kuuli askelten lähenevän käytävässä, pujahti hän pukuhuoneeseen ja laski oviverhon eteensä.
"Eikö se Nicole ole täälläkään?" kajahti nyt parooni de Taverneyn ääni, kun hän meni tyttärensä luokse, melkein hipaisten takinliepeellään Gilbertiä.
"Hän on varmaankin puutarhassa", vastasi Andrée niin rauhallisena, että näki, ettei hän tiennyt kolmannen henkilön olleen lähistöllä. "Hyvää iltaa, isä."
Filip nousi nöyrästi ylös; parooni viittasi häntä pysymään paikallaan, otti nojatuolin ja istahti lastensa pariin.