Sitten suuteli parooni tytärtään sangen hellästi, avasi Andréen ja hänen oman huoneensa välillä olevan kamarin oven ja katosi siitä virkkaen:
"Tuo peijakkaan Nicole, joka ei hoida tehtäviään eikä ole näyttämässä minulle kynttilää!"
"Tahdotteko, isä, niin minä soitan?"
"En, onhan minulla la Brie, joka tosin kai nukkuu jossakin nojatuolissa; hyvää yötä, lapset."
Filip oli myöskin noussut ylös.
"Hyvää yötä, sinäkin, veikko", sanoi Andrée; "minä tunnen olevani väsynyt. Ensi kertaa onnettomuustapauksen jälkeen olen puhellut näin kauan. Hyvää yötä, rakas Filip."
Ja Andrée ojensi kätensä nuorelle miehelle, joka suuteli sitä veljellisesti, mutta veljellisyydessään samalla tavallaan nöyrästi, sillä aina hän oli tuntenut suurta kunnioitusta sisartaan kohtaan. Sitten poistui Filip, hipaisten ohimennessään oviverhoa, jonka takana Gilbert oli piilossa.
"Tahdotko, niin kutsun Nicolea?" kysyi myös Filip mennessään.
"En, en", huudahti Andrée, "minä riisuudun yksin; hyvästi vain, Filip".