"Niin juuri, veljeni."
"No kaikkea mokomaa", virkkoi parooni; "kas, älkäämme nyt suuttuko parista kolmesta kadehtijasta… Jouduhan vain pian terveeksi, Andrée, niin minulla on itselläni ilo viedä sinut Trianoniin. Se on Madame la dauphinen käsky."
"Hyvä; minä lähden kanssanne, isä."
"Eräs toinen seikka, Filip", jatkoi parooni; "oletko rahoissasi?"
"Jos te tarvitsette, isä", vastasi nuori mies, "ei minulla ole liioin teille antaa; mutta jos sen sijaan tarjoatte minulle, niin voin teille vastata, että minulla on kyllin itselläni".
"Se on totta, sinähän olet filosofi", sanoi parooni pisteliäästi. "Entä sinä, Andrée, oletko sinäkin filosofi etkä pyydä mitään, vai etkö tarvitse mitään?"
"Minä pelkään tuottavani teille haittaa, isä."
"Oh, me emme ole täällä enää Taverneyssä. Kuningas lähetti minulle viisisataa louisdoria… tiliin, kuten hänen majesteettinsa sanoi. Alahan suunnitella pukuasi, Andrée."
"Kiitoksia, isäni", vastasi nuori tyttö iloissaan.
"No no, niitä äärimmäisyyksiä. Juuri äsken ei hän tahtonut mitään, ja nyt hän olisi valmis tuhlaamaan vaikka Kiinan keisarin rahat. Oh, antaa mennä, pyydä vain; hienot vaatteet pukevat sinua, Andrée."