"Se on totta!" huudahti Nicole.
Sitten purki hän jälleen myöntymisensä:
"Mutta eihän ole mikään rikos ottaa vastaan kirjelippuja; se ei ole sellainen rikos kuin hiipiä tänne silloin kuin neiti riisuutuu… Ahaa, mitä siihen sanotte, monsieur Gilbert?"
"Sanon, mademoiselle Nicole, että on rikos sellaisen kiltin nuoren tytön kuin teidän pistää avain puutarhan pikkuportin alle."
Nicole hätkähti.
"Sanon", jatkoi Gilbert, "että jos minä, jonka parooni de Taverney, herra Filip ja neiti Andrée tuntevat, olen tehnyt rikoksen hiipimällä neidin luokse, niin johtui se siitä, etten voinut vastustaa haluani tietää, miten entiset herrasväkeni voivat, ja varsinkin neiti Andrée, jota minä koetin pelastaa tuolla torilla, ja koetin niin hartaasti, että kappale hänen vaatteistaan jäi käteeni, kuten sinäkin myönnät tietäväsi. Sanon, että jos minä olen tehnyt melkoisen puolustettavan rikoksen pujahtaessani tänne, niin olet sinä sen sijaan tehnyt sellaisen anteeksiantamattoman rikoksen, että olet päästänyt vieraan henkilön isäntäväkesi taloon, kutsunut hänet kohtaukseen kasvihuoneeseen ja viettänyt siellä hänen kanssaan kokonaisen tunnin".
"Gilbert! Gilbert!"
"Ah, sellaista se on siveys, — mademoiselle Nicolen nimittäin. Ah, teistä on paha, Nicole neitiseni, että minä olen teidän huoneessanne, kun sen sijaan…"
"Monsieur Gilbert!"
"Sanokaa nyt vain neidille, että minä olen häneen rakastunut; minä vastaan, että minä olen rakastunut teihin, ja hän uskookin minua, sillä tehän itse tyhmyydessänne sanoitte Taverneyssä, että asianlaita on niin."