Gilbert oli jälleen rauhallinen, mutta synkkä: koko hänen elämänsä oli kiintynyt tähän ajatukseen:
— Andrée muuttaa sieltä puutarhan paviljongista Trianoniin.
Sen harjun korkeimmalla laella, jolle kolme keräilijäämme jalkaisin nousivat, kohosi Luciennesin nelikulmainen paviljonki.
Tuon paviljongin näkeminen, josta Gilbert oli paennut, muutti hänen ajatustensa suunnan ja herätti hänessä melkoisen vähän miellyttäviä muistoja, vaikkei niihin nyt yhtynytkään pelkoa; hän kulki näet viimeisenä ja näki edessään kaksi suojelijaansa ja tunsi olevansa varmassa turvassa. Niin ollen katseli hän Luciennesia kuin haaksirikkoutunut turvallisesta satamasta hietasärkkää, johon hänen purtensa on murskautunut.
Rousseau alkoi pikku lapio kädessä tarkastella maata ympärillään. Samoin teki herra de Jussieu; sillä eroituksella vain, että ensinmainittu etsi kasveja, viimemainittu koetti suojella sukkiaan kosteudelta.
"Mikä mainio Lepopodium!" sanoi Rousseau.
"Mainio", vastasi herra de Jussieu; "mutta mennäänpä nyt vain, vai mitä?"
"Ah, Lysimachia tenella! Se on nyt juuri valmis otettavaksi, katsokaa."
"Ottakaa siis, jos se teitä huvittaa."
"Mitä? Mutta emmekö me sitten kokoa kasveja?"