Tämä oli Gilbertille viimeinen isku; Rousseaun kädet venähtivät pitkiksi kuin kaksi vieteriä ja hervahtivat alas kupeille.
"Ahaa", äännähti hän katsoen nuorukaiseen syrjäsilmällä, "niinkö on asia, te onneton?"
"Herra Rousseau…" mutisi Gilbert.
"Kas vain, sitäköhän itkeskelet, että minä olen sinua hemmoitellut", jatkoi Chon. "Arvasinhan, että olit kiittämätön."
"Mademoiselle!"… rukoili Gilbert.
"Ystäväiseni", virkkoi rouva Dubarry, "tule takaisin Luciennesiin, Zamoren makeiset odottavat sinua… ja vaikka sinä läksit sieltä merkillisellä tavalla, otetaan sinut kuitenkin hyvin vastaan".
"Kiitos, madame", vastasi Gilbert kuivasti, "kun minä jostakin lähden, johtuu se siitä, ettei minua huvita siellä olla".
"Ja miksi ette ota sitä hyvää, jota teille tarjotaan?" keskeytti Rousseau katkerasti. "Kun olette kerran maistellut rikkautta, kunnon Gilbert, niin menkää takaisin sitä maistelemaan."
"Mutta, monsieur, minä vannon teille…"
"Menkää! Menkää! Minä en pidä niistä, jotka ovat yhtaikaa puolella ja toisella."