"Ah, sinä pikku lurjus!" sanoi kreivitär ja ojensi sievän jalkansa ja saattoi sen nopeasti yhteyteen neekerin kummalliskuosisten housujen takaliston kanssa.
"Oi, armoa hänelle!" huudahti vanha marski, "kautta aateliskunniani, surmaatteko hänet!"
"Ja miksi en saa surmata tänään ketä vain haluan!" vastasi kreivitär. "Tunnen itseni hirveän vihaiseksi."
"Voi voi", virkkoi herttua; "olenko minäkin teidän vihoissanne?"
"Oh, ette suinkaan, päinvastoin: te olette minun vanha ystäväni, minä ihastelen teitä. Mutta kuulkaas, minä olen nyt tosiaan tulla hulluksi."
"Se tauti on varmaan tarttunut teihin niistä, jotka teihin ovat hullaantuneet?"
"Varokaa itseänne. Te ärsytätte minua kauheasti kohteliaisuuksillanne, joilla ette tarkoita totta ainoallakaan."
"Kreivitär, kreivitär! Alanpa uskoa, että te ette ole hullu, vaan hiukan kiittämätön."
"Ei, minä en ole hullu enkä kiittämätön, minä olen…"
"No, antaa kuulua, mitä te olette?"