"Ja mitä se todistaa?"
"Sitä, että minä en siis ehkä saattaisi tietää mitään, mitä on Versaillesissa tapahtunut, pardieu. Ja kuitenkin…"
"Herttua, rakas herttua, tänään on teidän suunne peräti pidättyväinen. Hemmetti, kun kerran alkaa puhua, puhuu myöskin loppuun, tai ei ala ollenkaan."
"Teidän on hyvä sanoa, kreivitär. Suokaa minun ensin edes vetäistä henkeäni. Mihin minä pääsin?"
"Pääsitte tuohon… että kuitenkin…"
"Kuitenkin minä tiedän paitsi sen, ettei hänen majesteettinsa tullut tänne, aavistella myöskin, minkätähden hän ei tullut."
"Herttua, minä olen kyllä aina ajatellut, että te olette noita; mutta minulla ei tähän asti ole ollut siitä vielä todistusta."
"No hyvä, sen todistuksen annan nyt teille."
Kreivitär, joka oli syventynyt tähän keskusteluun suuremmalla innolla kuin tahtoi näyttääkään, päästi irti Zamoren pään, jonka kähäristöä hänen sormensa olivat pöyhineet.
"Antakaa se todistus, herttua", sanoi hän.