"Minkä armon?"
"Että pistäisitte minut Bastiljiin!"
"Hm."
"Te tekisitte minut kovin onnelliseksi."
"Millä tavoin?"
"Kas tällä tavoin: Minun ainainen kunnianhimoni on ollut päästä kansan suosioon, kuten joku herra Chalotais tai Voltaire. Siihen puuttuu minulta Bastiljia; hieman vain Bastiljia, ja minä olen onnellisin naisten seassa. Siellä saisin tilaisuuden kirjoittaa muistelmia omasta elämästäni, ministereistä, teidän tyttäristänne, teistä itsestänne ja tallettaa siten iäksi jälkimaailmalle kaikki Ludvig Rakastetun monet hyveet. Toimittakaa vain vangitsemiskirje, sire, kas tässä on kynä ja mustetta."
Ja rouva Dubarry työnsi kuninkaan eteen kynän ja mustepullon, jotka olivat pikku pöydällä.
Saatuaan vastaansa sellaisen uhman kuningas mietti hetken ja sanoi sitten:
"Hyvä on. Hyvästi, madame."
"Valjastettakoon hevoseni!" huudahti kreivitär Dubarry. "Hyvästi, sire."