"Onko hän ollut täällä jo kauan?"
"Eilisestä saakka, sire; kun tänne asetuin, niin lähetin noutamaan hänet luokseni."
"Ikävä asunto tuollaiselle nuorelle tytölle", huomautti Ludvig XV. "Se Gabriel-vintiö oli melkoisen tuhma: ei ajatellut, että puut kasvavat ja pimentävät kerran varjollaan sivurakennuksen, ettei sieltä näe kunnolleen mitään."
"Ei, suinkaan, sire, vakuutan, että huoneet ovat siellä melkoisen kodikkaat."
"Se on mahdotonta", väitti Ludvig XV.
"Tahtooko teidän majesteettinne itse sen nähdä?" kysyi dauphine, ollen valmis esiintymään kunnon emäntänä kodissaan.
"Olkoon menneeksi. Tuletteko mukaan, Choiseul?"
"Sire, kello on kaksi, minulla on puoli kolme parlamentin neuvoston istunto. Ennätän parhaiksi takaisin Versaillesiin…"
"No hyvä, herttua, menkää ja ravistelkaa niitä mustatakkeja pois kimpustani. Dauphine, näyttäkää minulle nuo pikku huoneet, olkaa hyvä. Minä olen yleensä kovin innostunut näkemään huoneensisustuksia."
"Tulkaa tekin, herra Mique", kehoitti dauphine arkkitehtiään; "teillä on nyt tilaisuus saada joitakin ohjeita hänen majesteetiltaan, joka ymmärtää kaikkea niin hyvin".