Jean ryösti kolme namurasiaa, joiden sisällön hän tyhjensi taskuunsa, varasti hyllyltä pienen timanttisilmäisen kiinattaren ja läksi selkä köyryssä ulos, kreivittären hermostuneiden huutojen saattamana.
"Mikä hauska nuori mies!" virkkoi Richelieu, aivan kuin kuokkavieras, jonka täytyy kehua talon heittiöitä lapsia, vaikka hän sisällään sadattelee heidät pataluhaksi. "Hän on teille sangen kallis… eikö niin, kreivitär?"
"Kyllä, juuri niin, kallis minulle; hän on sijoittanut hyvyytensä minuun, ja se sijoitus tuottaa hänelle neljäsataatuhatta livreä vuosittain."
Seinäkello löi.
"Puoli yksi, kreivitär", sanoi herttua; "onneksi olette jo melkein valmiiksi pukeutunut; näyttäytykää ensin hiukan hovilaisillenne täällä, muuten he luulevat, että on auringonpimennys; ja sitten noustaan nopeasti vaunuihin: tiedättekö, minne päin metsästysretki tehdään?"
"Eilen me sovimme hänen majesteettinsa kanssa, että he lähtisivät Marlyn metsään ja ottaisivat minut täältä mukaan ohi ajaessaan."
"Oh, minä olen varma, ettei kuningas ole millään tavoin muuttanut ohjelmaa."
"Entä teidän suunnitelmanne, herttua? Sillä nyt on teidän aikanne alkaa."
"Madame, minä kirjoitin jo eilen sisareni pojalle, joka luultavasti on jo matkalla tänne, jos voin luottaa aavistuksiini."
"Herra d'Aiguillon?"