"Minä olen sanattomaksi ällistynyt, kreivitär." Sitten kääntyi Richelieu jälleen Balsamon puoleen, ja sanoi: "Mutta silloin, silloin teidän nimenne oli…"
"Oh, kuten tiedätte, herttua, meillä noidilla on tapana vaihtaa nimeä jokaisen uuden sukupolven muuttuessa… ja vuonna 1725 oli meillä muotina, että nimen täytyi päättyä tavulla us tai os taikka as; eikä minua kummastuttaisi, jos siihen aikaan olisin saanut päähänpiston ottaa jonkin kreikkalaisen tai latinalaisen nimen. — Tämä ohimennen; nyt olen valmis palvelemaan teitä, rouva kreivitär, ja samoin teitä, hyvä herttua…"
"Me tulimme pyytämään teiltä neuvoa, marski ja minä."
"Liian suuri kunnia minulle, madame, varsinkin jos tuo ajatus on tullut teille aivan luonnostansa."
"Aivan kaikkein puhtaimmalla tavalla, kreivi. Teidän ennustuksenne kummittelee aina minun päässäni; mutta minä epäilen, toteutuuko se milloinkaan."
"Älkää koskaan epäilkö sitä, mitä tiede sanoo, madame."
"Oh, oh, meidän kruunumme on sangen epävarma, kreivi; siitä se johtuu", selitti marski de Richelieu. "Tässä ei ole kysymys haavasta, joka parannetaan kolmella eliksirin pisaralla."
"Ei, vaan ministeristä, joka kukistetaan kolmella pikku sanalla…" vastasi Balsamo. "Olenko ennustanut oikein? Sanokaapa se."
"Täydellisesti", vastasi kreivitär, alkaen vavista. "Kuulkaa nyt, herttua, mitäs tällaisesta sanotte?"
"Oh, älkää niin vähästä hämmästykö, madame", virkkoi Balsamo, joka saattoi ilman noituuttakin arvata, miksi rouva Dubarry ja Richelieu olivat niin levottomia.