"Minullako? Ei ainoaakaan."
"Te olisitte siis auttamatta kukistunut, ellei nykyisiä muutoksia olisi tapahtunut?"
"Aivan varmaan, herra herttua."
"Niinkö sanotte; mutta tehän puhutte kuin filosofi… Peijakas vie, minäkin olen sinulle melkoisen jäykkä, d'Aiguillon-parkani, ja puhun sinulle paremminkin ministerin kuin enon tavalla."
"Hyvyytenne tekee minut ylen kiitolliseksi, eno."
"Kun kutsutin sinut tänne, jopa näin nopeasti, niin ymmärräthän, että tahdoin sinua tänne näyttelemään kaunista osaa… Kuulepas, oletko koskaan sattunut ajattelemaan, millaista miestä herra de Choiseul on näytellyt täällä kymmenen vuotta?"
"Kyllä, se oli kaunis osa."
"Kaunis! Ymmärtäkäämme toisiamme: se oli kaunis niin kauan kuin hän madame de Pompadourin kanssa hallitsi kuningasta ja karkoitutti jesuiitat maasta; mutta se muuttui kauniista ylen vaivaiseksi, kun hän narrin tavoin ryhtyi riitoihin rouva Dubarryn kanssa, joka vastaa vaikka sataa Pompadouria. Sillä tavoin toimitti herttua de Choiseul itsensä potkituksi pois neljänkolmatta tunnin sisällä… Sinä et vastaa."
"Minä kuuntelen, monsieur, ja koetan ymmärtää, mitä te pyritte tarkoittamaan."
"Sinä pitäisit Choiseulin osan ensimmäisestä jaksosta, eikö niin?"