"Marski-raukka! Hänelle täytyy antaa tieto tästä tappiosta."
Herra d'Aiguillon piti näitä sanoja selvänä hyvästelynä ja kumarsi.
"Madame", sanoi hän, "minä lähden heti hänen luokseen".
"Oi, herttua, ikävät uutiset pitää ilmoittaa aina niin myöhään kuin mahdollista; tehkää toisin, älkää menkö marskin luo, vaan syökää kanssani illallista."
Herttua tunsi aivan kuin nuoruuden ja rakkauden tuoksun lämmittävän ja vilkastuttavan vertansa.
"Te ette ole nainen", sanoi hän, "te olette…"
" L'ange, eikö niin?" kuiskasi hänen korvaansa kreivitär polttavin huulin, melkein häneen koskettaen, voidakseen sanoa sen hiljempaa, ja vieden häntä ruokapöytään.
Herra d'Aiguillon saattoi sinä iltana pitää itseään onnen poikana, sillä hän oli vienyt enonsa salkun ja söi vielä kuninkaan osan.
NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU
Marski de Richelieun odotushuoneessa