"Että minä tapasin ajellessani vielä erään henkilön."
"Kenenkä?"
"Apotti Terrayn sihteerin."
"Ja hän?"
"Niin, hän sanoi minulle, että hänen herransa on nimitetty sotaministeriksi."
Marski de Richelieun odotushuoneessa
"Ohoh", virkkoi Richelieu huulillaan yhä äskeinen ja ainainen hymy.
"Minkä johtopäätöksen monseigneur tästä tekee?"
"Sen, että jos herra Terray on sotaministeri, en minä sitä ole; ja jos hän ei sitä ole, niin ehkä minä se olen."
Rafté oli nyt keventänyt tarpeeksi omaatuntoaan. Hän oli rohkea, väsymätön, kunnianhimoinen mies, aivan yhtä sukkela kuin hänen isäntänsäkin ja vieläpä paremmin asestettu kuin marski, sillä hän tiesi olevansa halpaa syntyperää ja riippuvassa asemassa: nämä kaksi vikaa haarniskassa olivat neljänkymmenen vuoden kuluessa kehittäneet hänessä huippuunsa kaiken hänen viekkautensa, terävänäköisyytensä ja älyllisen hienoutensa. Kun Rafté nyt huomasi isäntänsä näin rauhalliseksi, ei hän arvellut itselläänkään olevan pelon syytä.