"Odoteltava on, se on totta, herra marski."
"Mutta siitäkin ajasta on maksu runsas", huudahti Jean. "Versaillesin parhain päällikköpaikka."
"Herra Dubarry ehkä hiukan liioittelee", virkkoi herttua d'Aiguillon.
"Mutta mikä paikka se sitten on?"
"Kuninkaan kevyen ratsuväen päällikön."
Richelieu tunsi kalpeuden jälleen valahtavan ryppyisille poskilleen.
"Oh, aivan niin, se on melkoisen vaatimaton paikka niin pystyvälle miehelle", sanoi hän huulillaan hymy, jonka ilmettä on mahdoton kuvata. "Mutta mitäpä sille voi, herttua. Kauneinkaan nainen maailmassa ei voi antaa enempää kuin mitä hänellä on, vaikka hän olisi kuninkaan rakastajatar."
Nyt oli d'Aiguillonin vuoro kalveta.
Jean katseli kauniita Murillon tauluja, joita oli seinillä.
Richelieu taputteli sisarenpoikaansa olalle ja sanoi hänelle: