"Kyllä, minä luulen, varakreivi, luulen, että minulle tuli eräs aatos."
"Te olette verraton mies; minä jätän nyt teidät ja katoan hiukan tiedustelemaan, mitä kaupungissa arvellaan."
"Hyvästi siis, varakreivi… Mutta, muistaessani, te ette maininnut minulle uuden ministeristön jäseniä?"
"Oh, ne ovat muuttolintuja: Terray Bertin, en muista useampia… Lyhyesti sanoen: vaihtorahaa, kunnes viimein oikea ministeri d'Aiguillon nimitetään paikkaansa."
— Jota ei ehkä tapahdukaan, — arveli marski, suoden varakreivi Jeanille hyvästiksi kaikkein ystävällisimmän hymynsä.
Jean poistui. Rafté tuli sisään. Hän oli kuullut kaikki ja tiesi, miten nyt käyttäytyä; hänen epäilyksensä olivat olleet tosia. Hän ei sanonut isännälleen mitään, niin hyvin tunsi hän marskin.
Eikä Rafté kutsunut huoneeseen edes kamaripalvelijaa, vaan riisui itse marskin ja vei hänet vuoteeseen, johon vanhus pujottautui heti, väristen kuin kuumeessa ja nielaistuaan pillerin, jonka sihteeri oli hänelle tuonut.
Sitten veti Rafté verhot sängyn eteen ja meni ulos. Odotushuone oli jo täynnä touhuavia ja nuuskivia lakeijoja. Rafté pisti kätensä ensimmäisen kamaripalvelijan kainaloon ja sanoi:
"Hoitelehan nyt hyvin marskia, sillä hän on sairas, hänelle tuli tänä aamuna paha vastoinkäyminen; hänen täytyi olla epäkuuliainen kuninkaalle…"
"Epäkuuliainen kuninkaalle?" huudahti kamaripalvelija kauhuissaan.